sunnuntai 11. joulukuuta 2016

RUNOILIJA TORITAPAHTUMASSA


Runoilemassa 8.11.2016 Pub Albertissa Kotkassa. Esityslistalla oli sattumia kolmesta runokokoelmastani. 



RUNOILIJA TORITAPAHTUMASSA

Kansanedustaja pitää puheen, läpäläpälää, yrittäjyys
ja hyvä sää, luen väliin runon, josta kukaan ei mitään
ymmärrä, mutta vitunko väliä, runoilija tuo tapahtumaan
väriä; kulttuuri kuuluu kaikille, varsinkin puluille – pitää 
terveenä runoilijan, joka saa palkaksi omenan. 


Kokoelmasta Joulupukki tulee kohta (BoD 2016)

  







tiistai 4. lokakuuta 2016

TEPASTON RUNOPOLKU






Kittilän Tepaston koululta lähtevä Perhejärven luontopolku on runotettu vuoden 

ajaksi (2.9.2016 lähtien). Sielläpä minunkin runoni saa tuulettua Lapin luonnossa.


Kuvassa runopolkuvastaava, runoilija Tapani Tavi esittelemässä runoruutua 

runopolun avajaisissa. Kuva: Raija Tavi.













lauantai 10. syyskuuta 2016

SOHJOINEN YÖ

                                                                             Kuva: Jukka Hirvonen




SOHJOINEN YÖ


Laiha kettu öisessä Helsingissä etsii ruokaa.


Johanneksenkirkon edessä vastaan hoipertelee


viluinen väsynyt mies. Kettu pysähtyy. Mies


pysähtyy, katselee eläintä liikuttuneena:


- Kettu, pieni kettu. Miten sä pärjäät täällä?


Kettu jatkaa matkaa. Mies jatkaa matkaa.


Sohjoinen yö kastelee kengät.


                            













keskiviikko 7. syyskuuta 2016

HUUTORUNOUS




Kouvolan Taiteiden Yössä äänentoisto petti hetkeksi, mutta onneksi huutorunous on ominta alaani.

Seuraavaksi perjantaina 9.9. runoilen katujunassa Lappeenrannassa Art@bars -tapahtumassa Kirjoittajayhdistys Paltan porukan kanssa.










tiistai 16. elokuuta 2016

SILLÄ SIPULI




Perjantaina 19.8. Kouvolan Taiteiden Yössä esitän runojani Kirjoittajayhdistys Paltta ry:n porukassa Kouvola-talon ulkolavalla klo 19.30. Kasaan esittämäni runot lukijoideni lemppareista Joulupukki tulee kohta -teoksesta.

Tosin kolmen lempirunon esille nostaminen kokoelmasta ei aina ole niin helppoa. Päivi S. laittoi kirjastani tällaista palautepostia: 

"S. 19 (vieläkin äiti kertoo kissasta...) on osuva ja todellinen. Ihan hyvin oma äitini voisi olla. Ja saada kuolla omaan kotiin, pihakeinuun… Ei tarttisi kärsiä kylmässä sairaalassa. Tapetaan mummo ja kaikki palvelukotirunot ovat hyvin vaikuttavia. Minulla on lapsuuteni lunta kirjoituspöydän laatikossa menee syvälle. Ikuinen pikkutyttö seuraa meissä mukana ja hyvä niin. Sen täytyykin seurata, vaikka välillä sulaa ja katoaakin. En paremmuusjärjestykseen omassa mielessäni pysty runoja laittamaan. Jokaisessa tekstissä on sisältö… kevyimmässäkin - tunnelma. Ei yhtään hömppärunoa. Jos joku toinen on eri mieltä, niin sitten on, mulle tämä kirja kolahti ja sillä sipuli."









perjantai 5. elokuuta 2016

KAPINARUNO-ANTOLOGIA




Työväenkirjaston ystävät ry julkaisi viime talven Kapinarunoillan runot antologiana. Teos sisältää myös runoilija Marja-Liisa Mikkola-Pirisen lyhyitä kommentteja runoista.

Runoani Häpeäminen Mikkola-Pirinen luonnehtii näin:

"Veikeydessäänkin vakava teksti siitä, kuinka vanhaa naista yritetään ahtaa uuteen, nuorekkaaseen, säkenöivään pakkaukseen. Huumoria ja ironiaa käytetään tekstissä erittäin taitavasti ja siten, että runon humaani sanoma eli ihmisen oikeus vanhentua ilman häpeää nousee esiin."   




Lisää antologiasta:

http://www.jussisarkela.fi/412196512/3991595/posting/t%C3%A4m%C3%A4n-p%C3%A4iv%C3%A4n-kapina


torstai 28. heinäkuuta 2016

RUNOJA JUNASSA

Kouvolan Sanomissa 28.7.2016 juttu, josta tässä näkyy puolet. Aukeaman puuttuvalla puolella seisoo runoilija Kirsi Komulainen.



perjantai 22. heinäkuuta 2016

SOINTULASSA




Joensuun Sointulassa Runoilijat Wanhat esiintyivät torstaina 21.7. Runoilemassa olivat Kirsi Komulainen, Tapani Tavi, Kari Tahvanainen, Pasi Hirvonen, Ulla Vaarnamo, Anneli Heliö ja minä. Kuvassa myhäilee juontajana toiminut näyttelijä Seppo Timonen.





Kirjailija Pasi Hirvonen järkkäsi runotapahtumamme Sointulaan. Runolistallani Menneisyyden lehmät, Luen Leinoa palvelukodin tv-huoneessa, Sohvapöydän ihmiskontakti, Sohjoinen yö, Minulla on lapsuuteni lunta ja Häpeäminen.






Kivaa yleisöä oli mukavasti. Myös yleisön parista noustiin reippaasti esittämään runoja, omia ja toisten.









sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

MAMMALLE




Jukka Hirvonen on ottanut yllä olevan kuvan (mikä ilme) Kirjoittajayhdistys Paltan Eino Leinon päivän runotapahtumassa 6.7.2016. Toimin Paltan puheenjohtajana, ja käymme palttalaisten kanssa esiintymässä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson alueella. Minut voi pyytää minnepäin tahansa Suomea runoilemaan, kunhan maksaa matkat ja vähän päälle.

Runokokoelmani Joulupukki tulee kohta ilmestyi tässä taannoin. Olen siihen tyytyväinen. Se on viisas ja riemukas kirja eikä muutenkaan ihan tavallinen.

Olen pyytänyt kokoelmani lukijoita nimeämään kolme heille mieluisinta runoa. Olen saanut näitä lemppareita sähköpostitse, tekstiviestein ja lappusin. Ainakin kesän ajan aion jatkaa tätä runovuorovaikutusta.

Tällä hetkellä runo Mammalle on saanut eniten ääniä.



MAMMALLE


Kiitos keittiön komerossa tekeytymässä olleesta viilistä 

savikupissa, kiitos taloa saartavista omenapuista, kiitos 

papasta, joka ryysti kaffetta tassilta, kiitos aurinkoisen 

päivän ällöstä rusinakiisselistä kylmän riisipuuron päällä

aurinkotuoliin tarjoiltuna (kiitos, että ymmärsit, etten 

voinut syödä sitä), kiitos kannettomaksi lauletusta 

laulukirjasta, kiitos portista, joka laitettiin aina kiinni, 

kiitos kirjoituspöydästä, jonka laatikoihin ei saanut kajota, 

kiitos valkoisista lakanoista pihan poikki vedetyllä narulla, 

kiitos, että pruukasitte papan kanssa, kiitos, että ostit 

keittiön komeroon voileipäkeksejä minua varten, kiitos, 

että näit enneunia, kiitos mehumaijassa kiehuvan 

mustaherukkamehun tuoksusta, kiitos kypsyvistä 

paprikoista lasiverannalla, kiitos, että kiipesit narisevat 

portaat, toivotit yläkertaan: Nukkukaa Herran rauhaan.








keskiviikko 13. huhtikuuta 2016