sunnuntai 9. marraskuuta 2014

LOHDUTUS


tänään on vähän surua
keitin kaurapuuroa


kukkalautasella
sileä vankkumaton jalat maassa
oleva puuro
tummanpunainen hillosilmä
kiiltää, maistuu kesät
tuoksuu sukupolvien hillonkeitto


maailma on hyvä
tällaista on olemassa



tiistai 5. elokuuta 2014

Mutta suurin niistä on rakkaus?


Elias 1/2014 kirja-arviot

Tarja Okkonen: Vuosisadan rallaustarina
Kustannuskynnys, 2014, 48 sivua


Tarja Okkosen runokokoelma Vuosisadan rallaustarina vertautuu 36 vuotta sitten ilmestyneeseen Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinaan (Århundradets kärlekssaga. Dikter. Söderström, 1978. suom. Eila Pennanen).

Kokoelman avaus- ja nimirunossa runoilija kirjoittaa näin:

Kysyn, ovatko
Kusiniskan entiset naiset
lukeneet sille
Vuosisadan rakkaustarinaa.
Ovat.
Minä en sitten,
vaikka mieli tekisi.

Samanlaisia huoria kaikki,
Kusiniska toteaa
tasapuolisesti naisistaan.

En ole samanlainen,
minä en lue
Tikkasta sille,
minä teen siitä
kirjallisuutta.

Niinhän Tikkanenkin teki suhteesta kirjallisuutta. Henrik Tikkanen, kuvataiteilija ja kirjailija, kirjoitti tunnustusromaaneja, kirjallisuutta itsestään – ja kuvitti Vuosisadan rakkaustarinan, ehkä ei niinkään yllättävää narsistilta. Märta Tikkasen runokirja on yltänyt jo kymmenenteen painokseen, käännetty monille kielille ja on (valitettavasti) edelleen ajankohtainen.

Näissä kokoelmissa on perusasetelma monessa sama: kahden taiteilijan suhde, jota leimaa toisen syvä alkoholismi. Lopputulema on myös samanlainen: koskettavaa kirjallisuutta.

Erojakin on, eikä pelkästään laajuudessa. Tarja Okkosen runojen kertojan asenne ”Kusiniskaan” on vimmainen, kieli on väliin hyvinkin raakaa, asiat sanotaan selvällä suomella – siinäkin, missä on hyviä hetkiä, taustalla raapii liitu tauluan pintaa. Tikkanen käsittelee suhdetta laajemmassa näkökulmassa, kuvassa ovat lapset, sukulaiset, ystävät ja yhteisö, miehen työympäristö sekä elämän laaja kirjo. Yksi ero vielä on: Kun Märta Tikkasen kirja ilmestyi, hän ja Henrik olivat sen ajan julkkiksia. Se antoi runokokoelmalle näkyvyyttä, jonka se muutenkin ansaitsi.

Kummassakin tarinassa on keskiössä mies, jonka maailma pyörii oman itsen ja pullon ympärillä.

Alkoholi on juopolle pelastus ja tuho samassa paketissa, jonka avulla mies kiihtyvällä vauhdilla tuhoaa itsensä.

Pidän siitä, Kusiniska puhuu
niin paljon kuolemasta
eikä esimerkiksi tuotannon tehostamisesta,
markkina-arvosta, sisälämmittimistä
kylpyhuoneen kaakeleista

Tarja Okkosen kokoelma on omaehtoinen teos, joka kulkee kirjallisuuden ja elämän interaktiivisessa virrassa omaäänisesti ja tuoden oman lisänsä siihen.

Jorma Hyvönen


torstai 19. kesäkuuta 2014

lauantai 7. kesäkuuta 2014

KOTI-ILTA


sinä istut kalsareissa
minä ompelen nappia housuihisi
hierot kipeää säärtäsi
Baarin isäntä potkaissut

pohdit, kummallista baaritoimintaa
mitä mä sanoin, kun se niin hermostu
minä ompelen nappia housuihisi

alat maalata taulua
viininpunaiset kalsarit jalassa
selostat, näin näitä rakennetaan
kuin sun orgasmisi
minä ompelen nappia housuihisi

Ja A-klinikan täti suosittelee
pitkiä kävelyjä
mahdollisimman paljon
raittiita päiviä
ettei mene pikkuaivot
minä ompelen nappia housuihisi

  
Vuosisadan rallaustarina, Kustannuskynnys 2014

 

perjantai 28. maaliskuuta 2014

VUOSISADAN RALLAUSTARINA








Huhtikuussa ilmestyy Vuosisadan rallaustarina (Kustannuskynnys). Kirjani etukansi on tehty yllä olevasta maalauksestani.

Takakansi kertoo:

Vuosisadan rallaustarina on kertomus viinasta, viinanviemästä ja viinanviemän naisesta. Kolmiodraamassa ei ole sankareita eikä voittajia. Onneksi sentään musta huumori ja rakkauden hälveet putoilevat rivien välistä lukijaa vastaan katkoasemille, kapakoihin ja nakkikioskijonoihin.

Vuosisadan rallaustarinan voi lukea runokokoelmana tai runomuotoisena rakkausromaanina. Kirjailijana novelleistaan tuttu Tarja Okkonen tiivistää edelleen ilmaisuaan ja runoilijan mielivallalla karsii viina-arjen ympäriltä viimeisenkin ylimääräisen tavun.


perjantai 14. helmikuuta 2014

TAIDETTA, JOKA JÄÄ KANSAN ARMOILLE




Uutisvuoksen toimittaja Anniina Meuronen kirjoitti jutun Taidetta, joka jää kansan armoille (1.2.2014). Juttu käsitteli kuvataiteilija Kaisu Häkkäsen ja minun taloprojektia. Talot tien päällä on projektimme nimi. Viemme siis taloja sinne sun tänne ihmisten ihmeteltäviksi.

"- Tämä vain... on. Emme mainosta mitään, emme myy mitään, emme tiedota mitään, ruokolahtelainen Kaisu Häkkänen, toinen idean äideistä, kertoo.

Hän ja lappeenrantalainen kirjailija Tarja Okkonen ovat yhteistyönä toteuttaneet Talot tien päällä. Idea syntyi, kun entuudestaan tutut ystävykset havahtuivat, että asuvatkin nykyään aika lähellä toisiaan. Aivomyrskyt konkretisoituivat julisteiksi, joita viedään paikkoihin.

- Taide voi olla esillä missä vaan. Näin se on toisella tavalla tavoitettavissa. Sen luokse ei tarvitse hakeutua, vaan teokset tulevat ihmisen luo, naiset kertovat..."