keskiviikko 20. helmikuuta 2013

TOIVOA ON

Minun on hankala käsittää, että tekstini – niin kuin nyt nämä tuoreet Kirpaisuja-kokoelmassa – mielletään niin kovin synkiksi. Kirjoitan, mitä näen ja minun silmilläni katsottuna me olemme aika surkeita ja tragikoomisia yrityksissämme elää tätä elämää, se ei silti tarkoita, etteikö elämä olisi ihanaa. Itse asiassa minusta elämän riipaisevuuden ja kovuuden katsominen niin silmästä silmään kuin siihen itse kukin kykenee juuri mahdollistaa sen, että voi siirtyä lähemmäksi totuutta ja onnea.

Minusta ihmiset sivuuttavat ja selittävät elämästään pois liikaa tärkeitä kysymyksiä, kuten olenko paska ihmisenä, mikä on elämäni tarkoitus, voisinko muuttua.

Uudenmaan kirjoittajien Kirjakahvilassa minua haastatellut John Kiviranta totesi, että oma maailmankatsomukseni ei näy kirjastani. Tavallaan hän oli oikeassa, tarkoitukseni ei olekaan kertoa suoraan, mitä minä ajattelen ja mihin minä uskon, vaan luoda – en sano peilejä, koska se on niin käytetty ilmaus – kiikareita, joiden kautta lukija voi tajuta, mitä hän ajattelee juuri sellaisilla kiikareilla maailmaa katsoessaan.

Sain toissapäivänä tekstiviestinä kirja-arvion: "Kirjasi nimen pitäisi olla Sivalluksia. Ne leikkaa maailman ja elämän rososti ja ovat tosia ja häijyjä. Ja kukaan ei tahtoisi noista tietää." Hyytävän kauniisti sanottu, kiitos, Pia Paananen.

Paikallisen nuoren toimittajan haastattelun lomassa tekemä kysymys "Toivoa kuitenkin on?", sai minut kyllä entistä enemmän haluamaan kirjaa, johon on pakattu kaikki se toivo, mitä minusta irtoaa, mutta se teos on vielä muutaman kirjan päässä.


tiistai 5. helmikuuta 2013

BLOGIMERKINTÖJÄ

Blogeissahan on tapana kertoa, mitä kirjoittaja on puuhannut.

Minä olen pidellyt kädessäni tuoretta kirjaani. (Kerron Kirpaisuja-kirjastani Helsingissä Työväenliikkeen kirjastossa torstaina 14.2. klo 18 Uudenmaan kirjoittajien Kirjakahvilassa.)

Olen allekirjoittanut kansalaisaloitteen perustulon puolesta.

Olen opettanut äitiäni käyttämään tietokonetta – nyt vasta tajuan, miten monta huomioitavaa kohtaa tietokoneessa onkaan...

Kävin myös hyppimässä Tavastialla, kun poikani soitti lavalla rumpuja, iik!

Olen miettinyt ensimmäisen isoäitiajatukseni. Ollut huolissani lapsesta, jonka syntymä on jossain useamman vuoden päässä. Mietin, ymmärtääkö potentiaalisin isi -poikani vahtia häntä tarpeeksi pulkkamäessä.

Olen lukenut Vantaan Laurista Antti Nylénin kolumnin turkistarhauksesta ja vaikuttunut lauseesta: "Miljoonia kertoja täytyi ihmisten sylkeä Luojan kasvoille, kunnes totuus alkoi valjeta hitaimmillekin."