maanantai 31. joulukuuta 2012

UUTTA VUOTTA

Ilotulitusta tuskin näkyy pyryn takaa. Vähän punaista. Seisomme lähes tyhjällä postin parkkipaikalla. Kilautamme kuohuviinipulloilla ja päätämme vaihtaa seuraavaa vuotta kattoterassilla New Yorkissa. Todellisuudessa Yhdysvallat on aika viimeinen paikka, jonne haluaisin mennä, mutta postin takana Joensuussa – vuonna 2005 tai sinnepäin – se tuntuu joltain. Ystävättäreni kirpputorilta ostettu turkki ja pitkät tummat hiukset kuorruttuvat valkoisiksi. Pussaamme. Kävelemme kantakapakkaamme käsikädessä. Heiluttelemme niin kuin pikkutytöt voivat heilutella, jos heillä on käsikädessäystävä.

Uudenvuodenaattona ihmisellä on oikeus vaatia, että kantakapakassa ei ole tylsää. Kapakassa on tylsää. Pöytäliinapuolella Heinonen, nimi muutettu, nousee tuolille ja leikkii strippaavansa. Kannustamme äänekkäästi. Poke, harjoittelija, viskoo ärtyneesti käsiään: Lopettakaa! Ei meille puhuta noin. Vanhat poket kehottavat, nielevät sanojensa loput, että tuntuu kuin meitä ei käskettäisi, meitä ohjataan kohteliaasti sanojen aluilla. Nuori jätkä, saakeli. Onpa nyt kamalaa, jos joku vähän yrittää pitää hauskaa. Saan minä seistä tuolilla, kukakohan minua estää. Mehän voidaan seistä, vittu, vaikka pöydällä, ilmoitan ja nostan korkoni valkoiselle pöytäliinalle. Ja meinaan lentää kapakasta.
      - Eikö se tiedä, keitä me ollaan? Me ollaan Tarja ja Kirsi. Mutta hyvää uutta vuotta vaan kaikille!

torstai 6. joulukuuta 2012

HAJUPÄIVÄKIRJA

Eilen minua ilahdutti se, ettei Kaukaan sellutehdas haissut. On tosiaan ihanaa vetää raikasta pakkasilmaa keuhkoihin. Muutaman kilometrin päässä oleva tehdas lemuaa silloin tällöin, on yllättävän ikävää, kun pistävä kemikaalikaalikeiton haju tunkeutuu kotiin ja tuulettaminen ei tosiaan auta asiaa. On myös yllättävän ikävää, kun ei tekisi mieli ulkona hengittää ollenkaan.

Laitoin sähköpostia UPM:n ympäristöihmiselle, koska minusta tehdas on haissut viime aikoina useammin kuin muuttaessani Lappeenrannan Kahilanniemeen loppukesästä, joku ongelma tehtaalla siis on. Sain tietää muun muassa, että hajukaasukattila oli pysähtynyt viime viikonloppuna kaksi kertaa. Pysähdyksen aikana hajua pääsee pari minuuttia taivaalle, tuulet sitten määräävät, missä haisee ja miten kauan.

Ystävällinen ympäristövastaava kysyi kokemieni hajuhaittojen kestoista ja ajankohdista, josta tuli mieleeni, pitäisiköhän minun alkaa pitää tehdashajupäiväkirjaa. (Näen mielessäni, kuinka minulla on iso pino hajupäiväkirjoja kymmenen vuoden päästä. Sen jälkeen tuntuisi jo varmaan vähän tyhjältä muuttaakin kaupunkiin, jossa ei haise.) Tämän päivän kohdalle voisin kirjoittaa 6.12.2012 kello 9.43 lievää, maltillisesti sisälle pyrkivää, 1 pisteen hajua (asteikolla 0-5).

Haisee ja ei haise -päivät tuovat kyllä oman lisävärinsä elämään, voi olla esimerkiksi kiitollinen, jos on tulossa vieraita eikä tehtaan aiheuttama tympeä haju kuulu osana vierailuun. Kuten kun lapseni tulivat Helsingistä ensimmäistä kertaa käymään uudessa kodissani, oli hienoa, että kaunis Lappeenranta ei silloin haissut pierullensa.