perjantai 20. heinäkuuta 2012

SYMPAATTINEN ARVIO


Lähetin tuoreimman novellikokoelmani tämän vuoden Möllärimestari-omakustannekilpailuun. Kaikki teoksensa kilpailuun lähettäneet saavat pienen arvion kirjastaan:


"Okkonen Tarja: KOLMAS KOKOELMA. NOVELLEJA.
Kokoelman nimi ja ulkoasu eivät juuri houkuttele, mutta sisältö kyllä. Teos sisältää lyhyitä novelleja; vinksahtaneita, surullisia, lämpimiä. Kirjoittaja saa henkilöistä lyhyissäkin teksteissä eläviä ja uskottavia. Kieli on tuoretta, tyyli tiivis ja toteava. Tässä ei sorruta selittelemään. Joitakin maneerinomaisia kielioppivirheitä ja tyylikummallisuuksia on, mutta se on pikkujuttu näin hienossa kirjassa. Kaikki novellit ovat aika lyhyitä. Näin pienessä kirjassa (97 sivua) se menee, mutta voisiko jatkossa harkita myös pidempää muotoa?" 




 

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

PUNAINEN LANKA

Kun luin Enkeli-Elisan tarinaa tuoreeltaan, minun silmääni siinä lähinnä pisti koulukiusatun nuoren vanhempien rooli. Jos tarina olisi totta, olisi kohtuutonta kenenkään ulkopuolisen lähteä puimaan tätä puolta julkisesti, mutta jos kirjailija Vettenterä on keksinyt asetelman niin kuin nyt näyttää, ei minusta koko touhussa ole paneuduttu tämän tarinan kannalta oleelliseen. Tarinan syvin idea on minusta siinä, että nuori yrittää kärsimyksistään huolimatta pitää tunnelmaa kotona hyvänä, kunnes väsyy lopullisesti ja tappaa itsensä kesken kireiden pakkaspäivien.

Aikuisten täytyy todella yrittää huolehtia siitä, että lapsia ja nuoria ei kiusata. Ja meidän täytyy yrittää kasvattaa lapsia, joiden ei tarvitse pitää meidän maailmaamme kasassa ja ruusuisena, vaan he voivat oireilla pahaa oloaan, pyytää apua. Viimeksi mainitun teeman nostaminen esille voisi ehkäistä pienempiä ja suurempia tragedioita.

Todella oleellista ajastamme kertoo myös se, että joidenkin ihmisten mielestä näyttäisi olevan aivan sama, ovatko Vettenterän tarinan henkilöt keksittyjä vai eivät, koska onhan niitä vastaavia tapauksia kuitenkin olemassa ja tässä ajetaan hyvää asiaa. Minusta ihmisille keksityn uskotteleminen todeksi on valehtelemista ja näiden luottamuksen pettämistä. Aivan sama, onko kyseessä kirjailija vai poliitikko. Fiktion sisällä tapahtuva keksiminen on oma lajinsa, vaikka toden puhumisen rajat tuntuvat entisestään hämärtyvän, taiteen keinoja ja vapauksia käytetään surutta luomaan todellisuutta, mielikuvia, joiden taustalla on pelkkää höpöhöttöä.


tiistai 3. heinäkuuta 2012

JOUKOSTA PUDONNUT

Tammikuussa ilmestyy seuraava kirjani, joka sisältää 89 kirpaisua. Kirpaisut ovat lyhyitä, sadan sanan tietämissä. Alla oleva putosi joukosta pois ja päätyi Varasto-kansioon, pääsee parka nyt kuitenkin blogiin näyttäytymään.




NÄKEMIIN

Ajoin Eerolla piirini ensimmäisen kerrostalon eteen kello kolme. Otin syliini rappujen lehdet, tuoreen painomusteen haju osui kirpeästi nenään. Aloitin yön juoksun, hissillä ylös, portaita alas. Ovien takaa kuului hiljaisuutta, koiranrapellusta, riitoja, vauvan itkua. Uneton nainen odotti lehteään, otti sen vastaan vanhan talon ahtaasta luukusta. Hetken aikaa joka yö pidimme lehdestä yhtä aikaa kiinni, nainen kuiskasi luukusta kiitos. Taas sammunut mies makasi kolmannen kerroksen tasanteella makkaraperunat ympärillään. Astuin yli, ehdotin nousemista. Heräämättä mies avasi silmänsä, mutisi anteeksi ja sulki luomensa. Yöllä kaikki äänet olivat kovia, kohtaamiset yllättäviä. Enää en tuo teille lehteä; tuoksuvana kevätyönä Eero varastettiin. Joku sai hyvän pyörän ja 67 sanomalehteä.